Miten minun päätös mennä veitsen alle auttoi minua rakastamaan ruumiini

Suljin silmäni ja hermostuneesti siirtynyt paperiklinikallaan, kun lääkäri alkoi ottaa ”ennen” kuvia rintakehästäni. Olin toimistossa, koska olin päättänyt saada rintojen vähentämisen. Käänsin pois ruudusta, jossa kehoni oli projisoitu huoneen läpi jokaisen snapin ja salaman kanssa. Se oli epäilemättä epämiellyttävä tilanne, mutta en välittänyt.

Olin 20-vuotias ja kuukausi ja muutin poissa elämästäni jännittävimmästä elämästäni - kuusi kuukautta Pariisissa. Olin tuntenut epämukavuutta ihossani pitkään; se oli vuosien ajan vähennetty rintaliivit, ylimitoitettu vaatetus ja halusi minun käyrät pois. Rintani tuntuivat vierailta esineiltä - kuten paino, jonka minun piti kuljettaa, joka ei ollut minun oma. Eräänä päivänä päätin, että minulla oli tarpeeksi: olin tyytymätön siihen, miten minä katsoin, ja aioin tehdä jotain sen suhteen. Aloin tutkia vaihtoehtojani, ja rintojen vähentämiskirurgia kuulosti vapaudelta.

Aluksi vanhempani olivat Todella sitä vastaan. Minulla oli keskusteluja isäni kanssahän ilmaisi huolensa siitä, että olin ajattelemattomasti ”antanut mielikuvituksellisen näkymän ihanteellisesta naispuolisesta muodosta”, ja että olin masokistisesti halukas ”tuhoamaan ruumiini”, hyväksyttyjen kauneusstandardien edun mukaisesti. Kaikki nämä ovat hyviä argumentteja, mutta ne eivät olleet päätökseni ohjaajia. Tämä valinta oli kaikki minun.

Tein ehkä ensimmäisen "aikuisen" päätöksen ja kerroin heille, että aion tehdä sen siunauksen kanssa tai ilman. Jos saan sen vakuutuksen piiriin, Vakuutin, ei ole mitään syytä, etten voi tehdä sitä itse. Joten tein paljon tutkimusta: minun piti saada valokuvia, hankkia säännöllinen lääkäriltäni muistiinpano sekä kiropraktikko ja suorittaa muutamia testejä varmistaakseni, että kehoni pystyy käsittelemään sitä.

Nuoremman vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana rinnat olivat kaikki mitä ajattelin. Kuukausien valmistelun ja paperityön jälkeen äitini katsoi minua ja sanoi: ”Ymmärrän, miksi sinun täytyy tehdä tämä.” Siihen mennessä hän oli nähnyt kuvat, kuunnellut - kuten todella kuunnellut - huolestani ja ymmärtänyt lopulta miten elämäni oli rasittanut ja sotkeutunut tähän kauemmin kuin olin puhunut siitä ääneen. Pian sen jälkeen vakuutusyhtiö hyväksyi vaatimuksen, ja pystyimme siirtymään eteenpäin.

Minulla oli leikkaus talvitauon aikana, ja heräsin tunteen kuin uusi henkilö. Vannon, että erot olivat välittömästi havaittavissa. Menin torstaina ja oli eräänä tiistaina. Se ei ollut helppo prosessi - millään tavalla - mutta olin järkyttynyt siitä, kuinka vähän aikaa vihdoin tarvitsin. Käytin posturgista rintaliiviä, joka oli vetoketjulla ensi kuussa, mutta jouduin palaamaan jälkikäteen kaksi viikkoa myöhemmin (olin kieltäytynyt katsomasta rinnallani siihen asti).

Minun ruumiini oli haurassa tilassa, enkä halunnut herättää itseäni tuloksista ennen kuin parani. Sinä aamuna lääkäri tarkisti, että kaikki oli sujuvasti ja kysyi, olisinko suostunut olemaan osa hänen "ennen" ja "jälkikäteen" -kirjaansa (se on kuvia, jotka hän näyttää potilaille ensimmäisessä kuulemisessaan.) Minulle ei ollut suurempaa kohteliaisuutta. Olen innoissani samaa mieltä ja katson uutta elämääni ensimmäistä kertaa. Luonnollisesti oli olemassa arpia ja mustelmia, mutta tuskin edes huomasin niitä. Olin ylpeä, onnellinen, helpottunut ja kaunis.

Ja se ei ole vain minä. Brian Labow, Bostonin lasten sairaalan nuorten rintaklinikan johtaja, totesi, että nuorilla (12–21-vuotiaina tyttöinä), joilla on makromastiaa (rintojen paino ylittää noin 3% kokonaispainosta), on ”heikentynyt elämänlaatu, alhaisempi itsetunto, enemmän rintaan liittyvä kipu ja lisääntynyt syömishäiriöiden riski Lisäksi rintojen vähentämiskirurgia tuottaa mitattavissa olevia parannuksia psykososiaaliseen, seksuaaliseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä tyytyväisyyttä yleiseen fyysiseen ulkonäköön, raportoi tutkimuksen elokuun numerosta Muovi ja rekonstruktiivinen kirurgia, Yhdysvaltain plastisen kirurgien yhdistyksen virallinen lääketieteellinen lehti.

Kaikki oli parantunut ja näyttää hyvältä, kun tulin Pariisiin - mikä oli minun suunnitelmani. Minulla oli elämääni muokkaavimpia kuukausia. En vain ollut uudessa kaupungissa (luultavasti maailman kaunein kaupunki), mutta kun läpäissyt pohdintani,Tunsin, että tunnistan vihdoin henkilön, joka katsoo minua takaisin. Olin luottavainen tavalla, jota en ollut koskaan ennen ollut. Sillä ei ollut niin paljon tekemistä kuin minä katsoin, mutta enemmän siitä, miten tunsin minut minuutista minuuttiin. Minulla ei ollut selkäkipuja tai ärsyttäviä merkkejä rintaliivit.

En tuntenut, että minun piti peittää ruumiini - mikä oli jotain, jonka olin saanut erittäin hyväksi ennen vuotta.

En ollut ajatellut arpia vuosien ajan, kunnes äskettäin poika, jota näin, mainitsi ne. Hän huusi käytännössä: ”Saitko rintojen vähentämisen?” olin järkyttynyt. Ja nopeasti tämä tunne muuttui voimakkaaksi nöyryytykseksi, ja ajattelin, vastasin: ”Ei!” Ja yritti unohtaa sen. Se ei kuitenkaan ollut sen loppu, kun hän jatkoi asian painostamista. ”Saitko työtyön?” Hän syytti. Minusta tuntui epämukavalta ja hänet lähti pian sen jälkeen. Se oli ensimmäinen kerta pitkään, kun olisin tuntenut ahdistuneita alastomasta ruumiistani - joka minulle oli hieno.

Se oli myös ensimmäinen kerta, kun ajattelin, että minun pitäisi kirjoittaa kokemuksistani leikkauksen yhteydessä.

Seitsemän vuotta, jolloin vähennykseni on ollut niin myönteistä. Kaikki elämästäni on muuttunut paremmaksi, lukuun ottamatta muutamia arvoja jokaisen rinnan puolella ja alapuolella.Totisesti, he ovat tuskin näkyneet (vaihdan päivittäin La Merin konsentraatin, 340 dollarin ja Bio-Oilin välillä), minkä vuoksi ajattelen niitä niin harvoin. Mutta kun tunsin sekaannuksen ja häpeän, joka liittyi hänen kyseenalaistamislinjaansa - vaikka vain muutaman sekunnin ajan - tajusin, että tällainen kappale saattaa saada jonkun vastaavaan asemaan paremmin.

Leandra Medine of Man Repeller kirjoitti äskettäin: ”Kirjoittajat tai tarinankerrontajat tekevät usein rohkeasti jakamalla tarinoita koskettamalla heidän ympärillään olevia ihmisiä. Ei aina tietoisesti, mutta näin tapahtuu. Harvoin kuitenkin kertoa tarinankertaisille ja kirjailijoille, kunnes ne on varastoitu pois, jaoteltu se aikakehysten avulla. ”

Se on mielenkiintoinen seikka - että meidän on liian vaikeaa jakaa tarinoita, kun elämme niitä - ennen kuin olemme oppineet, selviytyneet ja kasvaneet mistä tahansa tuskasta, jota tilannemme on saattanut aiheuttaa. Luulen, että tämän takia minulla on niin kauan aikaa, jotta voin lajitella tunteeni tarpeeksi, jotta kynä paperiin (tai sormiin näppäimistöön). Tämän kappaleen hahmottelemiseksi minun piti olla alku, keski ja loppu. Minun täytyi tutkia tunteitani kehostani aikaisemmin, nykypäivänä ja mitä voisin tuntea tulevaisuudessa.

Olen aina meneillään oleva työ, joka jatkuvasti hämmentyy tyytyväisyyden ja distainin välillä. Mutta löydän mukavuutta kykyyn jäsentää tunteitani, tunnistaa, mistä he tulevat ja onko syytä herätä. Johtopäätös? Voin hyvin.

Seuraavaksi: Näin löydät ihonhoito-rituaalin, joka auttoi minua siirtymään syömishäiriöstäni.

Täällä Byrdie, tiedämme, että kauneus on tapa enemmän kuin punos opetusohjelmia ja ripsiväri arviot. Kauneus on identiteetti. Hiuksemme, kasvojemme ominaisuudet, kehomme: Ne voivat heijastaa kulttuuria, seksuaalisuutta, rotua, jopa politiikkaa. Tarvitsimme jonnekin Byrdien puhua tästä tavarasta, joten … tervetuloaFlipside (kuten tietenkin kauneuden flipsideessä!), omistettu paikka ainutlaatuisille, henkilökohtaisille ja odottamattomille tarinoille, jotka haastavat yhteiskuntamme "kauneuden" määritelmän. Täällä löydät hauskoja haastatteluja LGBTQ + julkkiksista, haavoittuvista esseistä kauneusstandardeista ja kulttuurista identiteettiä, feministisiä meditaatioita kaikesta reiden kulmista kulmakarvoihin ja paljon muuta. Ideat, joita kirjoittajamme täällä tutkivat, ovat uusia, joten haluaisimme sinua, taitava lukijamme, myös osallistumaan keskusteluun. Muista kommentoida ajatuksiasi (ja jakaa ne sosiaaliseen mediaan hashtag #TheFlipsideOfBeauty) kanssa. Koska täällä Flipsideessä kaikki saavat tulla kuulluksi.